Lukijat

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Mummille villahousut


Kun olin nähnyt markkinoilla 1:12 nukeille  neulottuja sukkahousuja ja olin Tallinnan Karnaluksista ostanut merinovillalankoja niin syntyi ajatus neuloa nukkekodin aikuiselle sellaiset ! 




No ei niistä tullut sukkahousuja vaan villahousut <3


Seuraavaksi kuvia välivaiheista :


0,8mm sukkapuikoilla resorit ja sileä neule 1mm sukkapuikoilla.
Lankana ohut merinovillalanka (jota on todella hyvä neuloa ohuilla puikoilla) !


Aloitukseen 20 silmukkaa ja 3 kerrosta 1o 1n neuletta jonka jälkeen oikealla oikein ja nurjalla nurin.


Tästä tulossa villahousujen ylosasta puolet. 
(Haaran kohdalta ompelin lopuksi kaksi samanlaista palaa yhteen.)


Yläosaa levensin haaraa kohti lisäämällä tasaisesti molemmissa reunoissa silmukoita 
jolloin haaran kohdalla oli 28 silmukkaa.


Suljettuna neuleena villahousun lahje 28 silmukalla ja koko ajan oikein.





Lahkeessa 45 kerrosta suljettuna neuleena koko ajan oikein neuloen sekä kaventaen tasaisesti jolloin nilkan resori aloitettu 18 silmukalla.


Nilkan resorissa kolme kerrosta 1o 1n ja päättely.


Martha-mummi on mummoista hoikin joten hänelle nämä villahousut mahtuu :)


Lämpimät villahousut <3


Mummi ...... sinulla uudet "villurit" ....... ja .......


....minulla UUSI keinuhevonen <3 


Upea puinen keinuhevonen <3


Katlynin keinuhevosen on tehnyt taitava Karoliina ja posti toi sen tänään Linjakujalle <3
Kiitos Karoliinalle <3

ps. Villahousujen neulominen jatkuu kun Lyydia-mummo myös haluaa villahousut ! 
       Ja jospa jokupäivä onnistuisi neuloa myös ne nukkekodin aikuisen SUKKAHOUSUT <3 


5 kommenttia:

  1. The little knitted pants fit great and look great on your little lady- I bet she is pleased! :D

    VastaaPoista
  2. ihanat olet kyllä taitava kutoja /virkkaaja <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat lämpimät villurit <3 Kiitos Liisa hyvästä ohjeesta :)

    VastaaPoista

Kiva kun löysit tänne nukkekoti aiheiseen blogiini ja erityiskiitos kaikille teille jotka ehditte kommentoida, kommentteja on erityisen kiva lukea, kiitos paljon niistä :)